sunnuntai 2. joulukuuta 2012

NOPEA LOHI-PASTASALAATTI

1             kypsennetty lohimedaljonki (käy muukin kypsennetty lohi)
               pikamakaronia
               raejuustoa
               tilliä
               suolaa
               sitruunapippuria
               (sitruunamehua)

Päälle:
               krutonkeja

Käytin edellisenä päivänä valmistettua kalaa, jonka olin maustanut suolalla ja pippurilla molemmilta puolilta ja paistanut öljyssä. Voit tietysti myös ostaa kalan ja käyttää jo samana päivänä salaattiin. Minulta vain sattui jäämään yksi medaljonki yli edelliseltä päivältä.

Riko kala sormilla kulhoon. Keitä pikamakaronia öljyllä ja suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Kaada valmiit makaronit siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Kaada makaronit kalan joukkoon kulhoon.

Lisää joukkoon haluamasi määrä raejuustoa, tilliä ja mausteita. Voi myös lisätä joukkoon sitruunamehua, jos haluat. Sekoita kaikki hyvin sekaisin ja tarjoa krutonkien kanssa.

NAMI NAMI-SALAATTI

1kpl         jäävuorisalaattia (siis koko salaatti)
2 prk       tonnikalaa öljyssä
½-1         kurkku      
               perhosmakaronia
               tilliä
               suolaa

Keitä runsaasti vettä, mausta vesi suolalla ja öljyllä, kun se kiehuu. Lisää joukkoon haluamasi määrä makaronia (salaattiin käyvät perhosmakaroneista isommat sekä pienemmät versiot). Keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada valmiit makaronit siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.

Pilko kurkkua kulhoon ja silppua myös salaatti. Kannan saat salaatista hyvin irti, jos painat kantaa kunnolla kämmenellä pöytää vasten ja sitten vedät sen irti. Kaada salaatit kulhoon ja lisää myös makaronit joukkoon.

Kaada salaatin joukkoon tonnikalat öljyineen. Lisää tilliä oman maun mukaan ja mausta suolalla. Kannattaa välillä sekoittaa ja maistaa ettei salaatista tule liian suolaista.

Tarjoa esim. hyvän patongin kanssa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

VALKOSUKLAA-JUUSTOKAKKU

Tätä ohjetta olen muokannut Valion Amerikkalaisesta suklaa-juustokakusta.

http://www.valio.fi/reseptit/amerikkalainen-suklaa-juustokakku/

Pohjissa olen käyttänyt kahta eri vaihtoehtoa. Olen käyttänyt joko Domino-keksejä tai Digestive-keksejä.

Domino-pohja:
1 pkt       Mansikka Dominoita (pieni paketti eli 175 g)
50 g        voita

Gigestive-pohja:
175 g      Digestive-keksejä
50 g        voita

Täyte:
4             liivatelehteä
200 g      valkosuklaata
200 g      maustamatonta tuorejuustoa (esim. Viola)
1,25 dl    sokeria
2 tl          vaniljasokeria
1 rkl        kiehuvaa vettä
3 dl         kuohukermaa

Ota voi sulamaan huoneenlämpöön ennen kakun tekoa. Älä sulata sitä mikrossa, sillä muuten pohjasta tulee kivikova.

Murskaa keksit esim. monitoimikoneella ja lisää pehmeä voi ja sekoita hyvin. Kaada sitten massa leivinpaperoidulle (laita paperi pohjan päälle, kiinnitä reunat ja leikkaa saksilla ylimääräiset paperit vuoan ulkopuolelta pois) irtopohjavuoalle, joka on ympärysmitaltaan noin 18-20 cm.

Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen isohkoon astiaan pehmenemään.

Sulata suklaa vesihauteessa. Laita kulhoon tuorejuusto (voit hieman notkistaa juustoa sekoittamalla sitä) ja sekoita mukaan sulatettu suklaa. Mausta sokereilla.

Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Jos liivatteet eivät meinaa sulaa kunnolla, voit laittaa kulhon kuumaan veteen ja sekoittaa sitten.

Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Käytä esim. nuolijaa apuna, ÄLÄ käytä sähkövatkainta, sillä muuten kakkuun tulee liivatesuikaleita.

Nostele sekaan löysähköksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta esim. palettiveitsen tai nuolijan avulla ja laita lopuksi foliota vuoan päälle.

Anna hyytyä jääkaapissa usemman tunnin, mieluiten seuraavaan päivään.

Irrota vuoka veitsen avulla eli pyöräytä veitsellä reunat irti vuoasta ja ota sitten reunus irti. Nosta kakku varovasti tarjoilulautaselle.





lauantai 13. lokakuuta 2012

MAKKARAPASTA

1 pkt       makkaraa (HK:n Sininen Lenkki)
0,5-1 ps  Torino Vaalea Kuituserpentiini-pastaa
1 pkt       pekonia
1             sipuli
3             porkkanaa
1 prk       Arlan 15 % Emmental-ruokakermaa
1 prk       tavallista 15 % ruokakermaa
               ruohosipulia
               mustapippuria (oman maun mukaan)
ripaus     sipulijauhetta (voit laittaa myös valkosipulijauhetta, jos haluat)
               suolaa (lisää, jos tarvitsee)
      
Laita vesi kiehumaan. Kuori ja pilko sillä aikaa porkkanat. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon hieman öljyä ja suolaa. Kaada sekaan makaronit ja porkkanat. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Kaada sitten vesi pois ja huuhtele kylmällä vedellä.

Pilko sipuli ja makkarat. Laita pannu kuumenemaan. Silppua saksilla pekonit pannulle ja ruskista niitä. Kun ne ovat ruskistuneet, lisää joukkoon sipulit ja anna niiden pehmetä hieman. Lisää sitten makkarat joukkoon ja anna niidenkin saada vähän väriä.

Kun makkarat ovat saaneet väriä, kaada joukkoon makaroni-porkkanaseos. Kaada sekaan kermat ja sekoita. Mausta ja lisää joukkoon myös ruohosipulia. Anna muhia miedolla lämmöllä vähän aikaa, jotta kerma imeytyy ruokaan.





KALAPUIKKOTORTILLAT

Tässä olisi teille hieman erilaisempi vaihtoehto tortilloille. Toiset ihmettelevät tätä versiota, mutta oikeasti se toimii. On kevyempi ja raikkaampi versio :)

1 pkt       tortilloja
1-2 pkt    kalapuikkoja
               kurkkua
               salaattia (esim. jääsalaatti)

Kermaviilikastike:
1 prk       kermaviiliä
n. 1tl       sinappia (esim. Auran mietoa versiota)
ripaus     suolaa
ripaus     valkopippuria

Paista kalapuikot uunissa. Voit laittaa kalapuikot tortilloihin kokonaisina tai pilkkoa ne pienemmiksi paloiksi.

Pilko erillisiin kippoihin kurkku ja salaatti. Valmista myös kermaviilikastike ja anna sen maustua jääkaapissa vähän aikaa.

Laita sitten täytteitä vuorotellen tortillan päälle ja viimeisenä kastike. Kääri tortilla mahdollisimman tiiviiksi, niin ei tule syödessä niin kamalasti sotkua.




perjantai 12. lokakuuta 2012

JAUHELIHARISOTTO

400 g      jauhelihaa
1             sipuli
2,5 dl      Uncle Ben's risottoriisiä
6 dl         vettä
2             liha fond du chefiä
2 dl         kermaa
1 rkl        voita
               öljyä ja voita paistamiseen
               mustapippuria
               suolaa (jos tarvitsee)
               juustoraastetta

Kuumenna vettä kattilassa ja lisää joukkoon sulamaan fond du chefit. Ota kattila pois liedeltä.

Pilko sipulit ja lisää ne kuumalle pannulle, jossa on vähän voita ja öljyä. Anna niiden kuullottua hieman ja lisää sitten joukkoon jauheliha.

Kun jauheliha on ruskistunut, kaada riisit pannulle ja sekoittele vähän aikaa. Kaada sitten fond du chef-neste mukaan. Anna porista hiljaisella lämmöllä välillä sekoittaen noin 15 minuuttia.

Lisää sitten joukkoon kermaa ja mausta. Suolaa ei välttämättä tarvitse, mutta aina kannattaa kaiken varalta maistaa, jos sitä tarvitseekin vähän lisätä. Lisää joukkoon myös voita kiiltoa antamaan.

Sekoittele risottoa vähän aikaa ja anna sitten vielä vetäytyä vähän aikaa, niin kerma imeytyy risottoon.

Voit lisätä annoksen pinnalle vähän juustoraastetta, jos haluat.


lauantai 22. syyskuuta 2012

TÄYTETYT JAUHELIHALETUT

Ohjeessa on käytetty lettutaikinan ohjetta, joka löytyy aiempien reseptien joukosta, mutta laitan sen nyt uudestaan tähän vielä. Täytteenä on muunneltu versio muna-riisipasteijoiden täytteestä.

Lettutaikina:
0,5 l        maitoa
1             kananmuna
2,5 dl      vehnäjauhoja
0,5 tl       suolaa
50 g        voita sulatettuna

Riko kananmuna kulhoon ja sekoita rikki. Kaada joukkoon maitoa ja sekoita. Lisää jauhot sekä suola ja sekoita hyvin. Sulata rasva ja kaada joukkoon. Sekoita taas ja anna olla taikinan huoneenlämmössä noin puoli tuntia.

Paista sitten joko isoja lettuja. Pannuun kannattaa laittaa hieman rasvaa ennenkuin paistat ensimmäiset letut ja levy kannattaa olla aika kuumalla. Näin saat parhaimmat letut. Ohut lasta on myös hyvä olla, helpottaa huomattavasti kääntämistä.

Jauheliha-riisitäyte:
3             keitettyä kananmunaa
3 dl         pitkäjyväistä riisiä
250 g      jauhelihaa
1             keltasipuli (tavallinen sipuli)
1             punasipuli
0,5-1 rs   herkkusieniä
               öljyä paistamiseen
               kermaa
n. 1 tl      jauhelihamaustetta
n. 1 tl      mustapippuria
n. 0,5 tl   valkosipulijauhetta
n. 1 tl      paprikajauhetta
n. 0,5 tl   aromisuolaa
               valkopippuria
               suolaa
                            
Keitä kananmunia noin 10 minuuttia, kaada vesi pois ja laita tilalle kattilaan kylmää vettä, jotta munat jäähtyvät hieman. Keitä samalla riisiä noin kahdelle hengelle pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita keitettyä riisiä kulhoon. Kuori kananmunat. Parhaiten itse olen saanut kuorittua kananmunat, kun olen ensin kopautellut munan ympärystä esim. tiskialtaan reunaan koko ympärysmitalta ja sitten puristanut kädessä varovasti. Näin ainakin itsellä on kuori irronnut paljon helpommin. Tee sitten munista silppua esim. haarukan avulla tai leikkurilla. Lisää ne sitten riisin joukkoon.

Pilko sipulit sekä sienet ja lisää sipulit öljytylle pannulle. Anna kuullottua ja pehmetä. Lisää sitten joukkoon jauheliha ja anna lihan ruskistua. Lisää joukkoon sienet paistumaan. Mausta ja kaada muna-riisiseokseen.

Kaada riisien ja munien joukkoon kermaa ja sekoita hyvin. Täyte saa olla aika löysää. Mausta oman maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Kannattaa maistella ja lisätä tarvittaessa suolaa.

Päälle:
               kermajuustoa

Laita jauheliha-riisiseosta lettujen keskelle ja rullaa ne tiiviiksi. Asettele sitten rullat leivinpaperoidulle pellille. Levitä päälle kermajuustoviipaleita.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.



 


 

 

KANACEASAR

1 pkt       kanan rintafileitä (joko ohuempia tai paksumpia)
               Saarioisten Tummaa Barbeque-kastiketta (Savunmakuinen)
               öljyä paistamiseen
1 ps        Pirkka Ceasar-salaattia (valmis pussi, jossa kaikki tarvittavat ainekset perus
               ceasar-salaattiin)
0,5 pkt    pekonia


Laita rintafileet pussiin ja kaada sekaan barbeque-kastiketta sen verran, että kanat "peittyvät". Puristele pussia niin, että marinadi leviää kaikkialle. Sulje pussi ja laita kanat jääkaappiin esim. yön yli.

Valmista ceasar-salaatti. Kaada siis salaatti kulhoon ja sekoita sen sekaan pussien sisällöt.

Paista pekoneita pannulla. Siirrä ruskistuneet pekonit talouspaperille, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Käännä pekoneita kerran, jotta toiseltakin puolelta valuvat rasvat pois.

Kuumenna pannu ja kaada sinne öljyä. Lisää rintafileet pannulle ja pienennä lämpöä. Laita kansi päälle ja anna kanojen hautua noin 2-10 minuuttia. Kannattaa välillä kokeilla kanojen kypsyyttä, sillä ohuet kypsyvät nopeammin kuin paksummat. Käännä kanoja kerran ja laita taas kansi vähäksi aikaa päälle. Ota sitten kanat pois pannulta lautaselle tai leikkuulaudalle. Anna niiden jäähtyä, jonka jälkeen leikkaa ne joko vinottain paloiksi tai ihan vain kuutioiksi.

Kun pekonit ovat jäähtyneet, katkaise ne sormilla ja siirrä salaatin joukkoon. Lisää myös pilkotut kanat joukkoon.

VINKKI! Jos haluat salaatista vieläkin ruokaisampaa, voit lisätä mukaan paistettuja perunoita ja kananmunia.



lauantai 8. syyskuuta 2012

KINKKUPASTEIJAT

1 pkt       torttutaikinalevyjä (esim. Myllyn Paras)
pala        kinkkua (esim. Korpelan tai Pirkan)
n. 1 pkt   Koskenlaskijan sulatejuustoa (ei pahvinen pakkaus)
               purjoa
0,5 tl       mustapippuria
ripaus     valkopippuria
1             kananmuna


Laita taikinalevyt leivinpaperoidulle pellille sulamaan ja valmista sillä aikaa täyte.

Leikkaa kinkkupalasta irti reuna. Pilko pienemmiksi paloiksi ja laita silppuriin. Laita sitten kinkkumurska kulhoon ja lisää sinne silputtu purjo.

Lisää joukkoon sulatejuustoa. Jos sulatejuusto on vaikea sekoittaa kinkun kanssa sekaisin, voit laittaa kulhon vähäksi aikaa mikroon. Silloin juusto hieman pehmenee ja on helpompi sekoittaa kaikki sekaisin. Mausta pippureilla.

Halkaise taikinalevyt ja aseta nokare täytettä jokaiselle puolikkaalle. Kostuta vedellä levyjen reunat ja nipistele sitten vastakkaiset reunat kiinni, niin että pasteijoista tulee kolmion muotoisia. Kun olet nipistellyt sormin reunat kiinni, painele haarukalla niitä vielä, jotta ne eivät aukeaisi uunissa.

Voitele kananmunalla pasteijat ja paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.



KANAPASTA

1 rs         marinoimattomia kanasuikaleita
1 pkt       pekonia
1 rs         siitakesieniä
1             sipuli
1 prk       Raguletto Tomaatti-Yrtti pastakastiketta (tai jokin muu pastakastike)
0,5 prk    punaista pestoa
1 dl         kermaa
0,5 tl       mustapippuria
(ripaus    suolaa)
               öljyä paistamiseen
               pastaa (esim. tuorepasta)

Silppua pekoni pannulle saksien avulla. Anna ruskistua. Pilko sillä aikaa sipulit sekä sienet. Ota sienistä kannat pois ja leikkaa sienet puoliksi.

Lisää pekonien sekaan kanasuikaleet sekä sipuli ja anna niiden kypsentyä. Lisää kypsymisen lopulla mukaan sienet. Voit halutessasi lisätä joukkoon hieman öljyä, jos sille on tarvetta.

Kaada sekaan pastakastike, pesto sekä mustapippuri. Anna porista kannen alla n. 5-10 minuuttia.

Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Keitä makaronia tai tuorepastaa kastikkeen seuraksi.


torstai 6. syyskuuta 2012

UUSIA RESEPTEJÄ LUVASSA VIIKONLOPUN AIKANA!

Yritän viikonlopun aikana laitella uusia reseptejä taas teidän luettavaksenne ja kenties kokeiltavaksennekin.

Luvassa mm. kanakastikkeen (joka muhii juuri liedellä) sekä kinkkupasteijoiden ohje.

Viikonloppuun siis... :)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

TÄYTETYT BROILERIPYÖRYKÄT

n. 1 kg    broilerin jauhelihaa
2 prk       kermaviiliä
2 ps        ranskalaista sipulikeittoa
2 dl         korppujauhoja
1             kananmuna
2 tl          paprikajauhetta
0,5 tl       suolaa
0,5 tl       mustapippuria
1 pkt       Mustapekka-juustoa

Laita kulhoon pussikeitot, korppujauhot sekä kermaviilit ja sekoita. Anna turvota noin 10 minuuttia.

Lisää joukkoon jauheliha, kananmuna ja mausteet. Sekoita kaikki hyvin sekaisin käsin.

Leikkaa juustosta sopivan kokoisia paloja, joita voit laittaa lihapullien sisälle.

Pyörittele kostutetuin käsin taikinasta lihapullia, paina keskelle kolo ja laita siihen pala juustoa. Sulje kolo ja pyöritä uudelleen tiiviiksi lihapullaksi. Laita kaikki lihapullat leivinpaperoidulle pellille.

Paista 200-asteessa noin 15 minuuttia.



(Kuvassa jäljelle jääneet lihapullat)

SADONKORJAAJAN OMENAPIIRAKKA

3             kananmunaa
3 dl         sokeria
1 dl         maitoa
1 dl         kermaa
100 g      voita
4,5 dl      vehnäjauhoja
2,5 tl       leivinjauhetta
               
Pinnalle:             
               omenoita
               kanelia
               sokeria

Kuori ja viipaloi omenat.

Kiehauta maito ja kerma kattilassa ja ota liedeltä pois, kun alkaa kiehua. Lisää joukkoon huoneenlämmössä sulamassa ollut paloiteltu voi.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuuma maito-kermaseos koko ajan vatkaten.

Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos nopeasti sekoittaen mukaan.

Kaada taikina voidellulle ja leivinpaperoidulle uunipellille.

Asettele omenaviipaleet päälle ja ripottele pinnalle kanelia sekä sokeria. Paista 200-asteessa noin 20-30 minuuttia.

Tarjoa esim. jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



KESÄKEITTO

6-7          uutta perunaa
2             porkkanaa
1             sipuli
1             kasvisliemikuutio
               vettä
1 ps        kukkakaalia (pakaste)
1 ps        herneitä (pakaste)
1 ps        parsakaalia (pakaste)
2 dl         maitoa
1 dl         kermaa
               suolaa
               öljyä paistamiseen

Pilko sipulit ja perunat (huuhtele ensin, jos niissä on multaa). Kuori ja pilko myös porkkanat. Kaada kattilaan hieman öljyä ja lisää sipulit. Kuullota vähän aikaa ja lisää sitten joukkoon porkkanat sekä perunat. Lisää liemikuutio ja vettä sen verran, että perunat ja porkkanat peittyvät. Anna kiehua 10-15 minuuttia (kunnes perunat ovat hieman pehmenneet).

Lisää mukaan kukkakaalit, herneet ja parsakaalit. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää sitten joukkoon maitoa ja kermaa. Mausta suolalla ja maistele välillä onko tarpeeksi suolaa.



lauantai 25. elokuuta 2012

KALAKEITTO

1 pkt       seitä
5 dl         vettä
6-7          perunaa
2             porkkanaa
1             sipuli
2             kalaliemikuutiota
5-6          kokonaista maustepippuria
0,5          purjoa
1 tl          paprikajauhetta
4 dl         maitoa
2 rkl        tilliä
1 dl         kermaa
1 tl          suolaa
               öljyä paistamiseen

Kuori ja pilko perunat sekä porkkanat. Pilko sipulit. Lisää kattilaan tilkka öljyä ja lisää joukkoon sipulit. Kuullota vähän aikaa ja lisää sitten joukkoon perunat sekä porkkanat. Lisää mukaan liemikuutiot, vesi ja maustepippurit. Anna kiehua noin 10 minuuttia.

Lisää joukkoon purjo, paprikajauhe, maito sekä sei. Keitä taas noin 10 minuuttia.

Lisää valmiiseen keittoon tilliä, kermaa ja mausta suolalla.



(Anteeksi hieman huono kuva)

VAALEA JAUHELIHAKASTIKE

Tämä resepti on tullut famulta (eli mummilta). Pienenä aina famulla ollessamme söimme vaaleaa jauhelihakastiketta ja keitettyjä perunoita. Lopulta myös äiti teki kastiketta meille, kun pidimme siitä niin kovasti.

Tämä on siis niitä lapsuuden lempi ruokia. On myös edelleen yksi suosikeistani.

Tässä teillekin ohje :)

400 g      naudan jauhelihaa
1             sipuli
2 dl         kermaa
1 dl         maitoa
n. 1 tl      jauhettua maustepippuria
n. 1 tl      suolaa
2 rkl        vehnäjauhoja
               ruohosipulia
               öljyä paistamiseen

Pilko sipulit, ruskista tilkassa öljyä jauheliha ja sipulit. Lisää jauhot ja sekoita hyvin sekaisin jauhelihan kanssa. Kaada isompaan mittakulhoon maito sekä kerma ja lisää mausteet. Kaada jauhelihan sekaan ja sekoita hyvin. Anna hautua kannne alla noin 5 minuuttia. Jos kastike on liian paksua, voit lisätä vähän maitoa joukkoon. Halutessasi voit lisätä myös ruohosipulia kastikkeeseen. Tarjoa esim. keitetyn perunan tai perunamuusin kanssa.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

MAKKARA-SALAMIKIUSAUS

0,5 pkt     makkaraa
0,5 ps      salamisuikaleita
1 ps         peruna-sipulisuikaleita
                suolaa
                mustapippuria
                valkosipulijauhetta
                sipulijauhetta
                paprikajauhetta
                öljyä paistamiseen
2-3 dl       kermaa
                juustoraastetta

Pilko makkarat ja laita pannulle öljyä. Paista makkaroita ja salamisuikaleita pannulla sen verran, että makkarat saavat hieman väriä. Mausta (laitoin itse kaikkia mausteita ripauksen) ja sekoita.

Voitele vuoka ja kaada peruna-sipulisekoitus sinne. Lisää sitten joukkoon makkara-salamiseos ja sekoita. Kaada kermaa sekaan, sekoita ja lisää pinnalle juustoraastetta.

Laita foliota vuoan päälle. Paista uunin keskitasolla 225-asteessa noin 1-1,5 tuntia. Ota paistamisen lopussa folio pois, jotta pinta saa väriä. Kun otat vuoan pois uunista, anna sen vetäytyä hyvin. Nestettä saattaa olla vielä aika paljon, mutta se imeytyy kyllä, kun ruoka jäähtyy.


lauantai 18. elokuuta 2012

KANAWOKKI

1-2 pkt    marinoimattomia kanasuikaleita
1 ps        wokkivihanneksia (pakaste)
               kanafondia
               suolaa
               mustapippuria
               öljyä paistamiseen

Ruskista tilkassa öljyä kanasuikaleita ja lisää paistamisen lopussa sekaan wokkivihannekset ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kaada sekaan jonkun verran kanafondia. Sekoita ja anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia.

Valmista kanan seuraksi riisiä tai nuudeleita.


JAUHELIHA-NAKKIPATA

400 g      jauhelihaa
0,5 pkt    nakkeja (käytin itse Kivikylän nakkeja, todella hyviä!)
1 ps        Blå Bandin Bolognese-pataa
7 dl         vettä
               kermaa
               mustapippuria
               öljyä paistamiseen

Paista jauhelihaa tilkassa öljyä ja lisää paistamisen lopussa sekaan myös pilkotut nakit. Lisää sitten vesi ja pata-ainekset pussista. Anna porista välillä sekoittaen miedolla lämmöllä noin 8-10 minuuttia. Lisää sitten joukkoon hieman kermaa (jos haluat) ja mausta mustapippurilla. Sekoita hyvin ja anna vähän aikaa jäähtyä. Nesteetkin imeytyvät pataan jäähtymisen aikana.




LETUT

0,5 l        maitoa
1             kananmuna
2,5 dl      vehnäjauhoja
0,5 tl       suolaa
50 g        voita sulatettuna

Riko kananmuna kulhoon ja sekoita rikki. Kaada joukkoon maitoa ja sekoita. Lisää jauhot sekä suola ja sekoita hyvin. Sulata rasva ja kaada joukkoon. Sekoita taas ja anna olla taikinan huoneenlämmössä noin puoli tuntia.

Paista sitten joko isoja tai pieniä lettuja. Pannuun kannattaa laittaa hieman rasvaa ennenkuin paistat ensimmäiset letut ja levy kannattaa olla aika kuumalla. Näin saat parhaimmat letut. Ohut lasta on myös hyvä olla, helpottaa huomattavasti kääntämistä.

Tarjoa esim. hyvän hillon kanssa tai vaikka marjojen ja kermavaahdon kanssa.


lauantai 4. elokuuta 2012

KANA-SIENIPIIRAKKA

Tässä ohjeessa käytin samaa pohjaa sekä muna-kermaseosta kuin kinkku-pekonipiirakassa, jonka ohje löytyy myös blogista. Tässä teille erilainen täyte piirakalle.

Täyte:
1 pkt       marinoimattomia kanasuikaleita
1 pkt       pekonikuutioita
1 pkt       herkkusieniä (vaaleita tai ruskeita)
1-2          sipulia
ripaus     suolaa
               mustapippuria

Valmista pohja sekä muna-kermaseos kinkku-pekonipiirakan ohjeen mukaan ja kypsennä pohjaa ensin uunissa ennen täytteen lisäämistä.

Ruskista pekonit ja lisää pilkotut sipulit joukkoon. Kypsennä vähän aikaa sipuleita ja lisää sitten kanat joukkoon. Ruskista kanoja ja kun ne ovat kypsiä, kaada pilkotut sienet sekaan ja anna niidenkin kypsentyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kaada sitten kanaseos esikypsennetyn pohjan päälle. Kaada päälle muna-kermaseos ja levitä raastetta joka puolelle. Ei haittaa, jos jostakin välistä vilahtaa kanan tai sienien paloja.

Kypsennä sitten 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa raikkaan salaatin tai vaikka patongin kanssa.



  

MUNA-RIISIPASTEIJAT

1 pkt       lehtitaikinalevyjä (parhain on ollut mielestäni Myllyn Paras)

Täyte:
4             keitettyä kananmunaa
4 dl         pitkäjyväistä riisiä
1 dl         kermaa
               suolaa
               valkopippuria

Voiteluun:
1             kananmuna


Sulata taikinalevyt levittämällä ne leivinpaperoidulle pellille/pelleille. Valmista sillä aikaa täyte.

Keitä kananmunia noin 10 minuuttia, kaada vesi pois ja laita tilalle kattilaan kylmää vettä, jotta munat jäähtyvät hieman. Keitä samalla riisiä noin kolmelle hengelle pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita keitettyä riisiä kulhoon. Kuori kananmunat. Parhaiten itse olen saanut kuorittua kananmunat, kun olen ensin kopautellut munan ympärystä esim. tiskialtaan reunaan koko ympärysmitalta ja sitten puristanut kädessä varovasti. Näin ainakin itsellä on kuori irronnut paljon helpommin. Tee sitten munista silppua esim. haarukan avulla tai leikkurilla. Lisää ne sitten riisin joukkoon.

Kaada riisien ja munien joukkoon kermaa ja sekoita hyvin. Mausta oman maun mukaan. Kannattaa maistella ja lisätä tarvittaessa suolaa.

Halkaise taikinalevyt ja aseta nokare täytettä jokaiselle puolikkaalle. Kostuta vedellä levyjen reunat ja nipistele sitten vastakkaiset reunat kiinni, niin että pasteijoista tulee kolmion muotoisia. Kun olet nipistellyt sormin reunat kiinni, painele haarukalla niitä vielä, jotta ne eivät aukeaisi uunissa.

Voitele kananmunalla pasteijat ja paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

MAKKARAPAELLA

1 pkt           makkaraa
1 pkt           pekonia
2                 sipulia
3                 tomaattia
1                 punainen paprika
3                 valkosipulinkynttä
2 dl             pitkäjyväistä riisiä
5-6 dl          vettä
1                 lihaliemikuutio
2 rkl            tomaattipyrettä
1 rkl            sinappia
                   öljyä paistamiseen
ripaus         sokeria
                   suolaa
                   mustapippuria

Lisäksi: (jos haluat)
1 ps            katkarapuja
1 ps            pakasteherneitä


Kuutioi makkara ja pekonit. Pekonit saat hyvin pilkottua saksien avulla. Hienonna myös sipulit sekä pilko tomaatit ja paprika.

Kuumenna pannu ja lisää silputut pekonit. Anna niiden ruskistua hieman ja lisää sitten makkarat mukaan ruskistumaan. Kun ovat ruskistuneet, kaada johonkin astiaan odottamaan.

Kaada öljyä pannulle (sama pannu, jossa ruskistit pekonit ja makkarat). Lisää pannulle sipulit ja kuullota niitä hetken aikaa ja lisää sitten joukkoon paprikat sekä tomaatit. Kaada riisit pannulle ja vesi myös. Lisää joukkoon murskatut valkosipulit, lihaliemikuutio, sinappi, pyre ja mausteet. Sekoita hyvin. Anna hiljalleen porista noin 10-15 minuuttia. Voit tarvittaessa lisätä joukkoon hieman vettä, jos sille on tarvetta.

Lisää lopuksi joukkoon toisessa astiassa odottamassa ollut makkara-pekoniseos. Sekoita hyvin. Voi tässä vaiheessa lisätä joukkoon myös katkaravut ja herneet, jos haluat niitä mukaan.








maanantai 23. heinäkuuta 2012

KANA-KASVISKASTIKE

1 rs         marinoimattomia kanasuikaleita
1 ps        parsakaalia (pakaste)
3-4          porkkanaa
1             sipuli
1             kanaliemikuutio
               vettä
n. 1 dl     kermaa
               suolaa
               mustapippuria
n. 3 rkl    vehnäjauhoja
               öljyä paistamiseen

Lisäksi:
               riisiä

Pilko sipulit ja porkkanat. Laita pannulle öljyä ja lisää sinne sipulit. Kuullota vähän aikaa ja lisää sitten kanat joukkoon. Ruskista kanoja ja lisää porkkanat mukaan. Kaada vettä pannulle sen verran, että kanat ja vihannekset peittyvät. Lisää joukkoon kanafondi ja sekoita. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia.

Kaada pussista parsakaalit joukkoon ja anna kypsyä vähän aikaa kannen alla. Tee sitten jauhoista ja vedestä suuruste ja kaada siivilän läpi pannulle. Sekoita hyvin. Kun kastike on hieman paksuuntunut, lisää kermaa joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Anna kastikkeen lämmetä ja tarjoa sitten riisin kanssa.



lauantai 21. heinäkuuta 2012

VINKKI KESÄKURPITSAN KÄSITTELYYN

Jossakin kokkiohjelmassa kerran kerrottiin tämä vinkki ja on ollut todella toimiva. Ajattelin nyt jakaa sen eteenpäin, niin muutkin voivat kokeilla.

Kyseessä on siis hyvä vinkki siihen miten kesäkurpitsan saa pysymään koossa esim. kastikkeessa.



Pese kesäkurpitsa ja leikkaa siitä päät pois. Leikkaa paloiksi.



Aseta sitten palat pystyyn ja leikkaa neljään osaan.



Aseta taas palat pystyyn ja leikkaa "kolmiosta" kärjet pois. Näin lähtee siemenkota pois ja palat pysyvät paremmin koossa ruuassa.



Leikkaa sitten pieniä paloja tai kuvassa olevia vinoja suikaleita.




KASVISPASTA

Kastike:
3-5          porkkanaa (riippuen porkkanoiden koosta)
1             kesäkurpitsa
2             sipulia
1 prk       punaista pestoa
n. 1 dl     kermaa
ripaus     suolaa
               mustapippuria
               öljyä paistamiseen
              
Lisäksi:
               makaronia

Pilko sipulit, porkkanat ja kesäkurpitsa suikaleiksi (HUOM! Erikseen on tulossa hyvä vinkki kesäkurpitsan käsittelyyn, josta on apua). Laita öljyä pannulle ja lisää joukkoon kasvikset. Kypsennä kannen alla, kunnes ovat pehmenneet.

Lisää joukkoon pesto sekä kerma. Jos kastike tarvitsee mielestäsi lisää kermaa, voit sitä tarvittaessa lisätä. Mausta suolalla ja pippurilla. Älä laita kerralla liikaa suolaa vaan maistele ja lisää sitten, jos on tarvetta.

Keitä makaronit ja tarjoa kastikkeen kera.


SUKLAINEN KÄÄRETORTTU

Jos RAKASTAT suklaata (kuten minä), niin tämä ohje on juuri täydellinen sinulle :) Voit käyttää mitä tahansa suklaata ja käyttää lisäksi myös vaikka jotakin hilloa/marmeladia pohjaan täytteen lisäksi.

Kääretorttupohja:
4             kananmunaa
1,5 dl      sokeria
1 dl         vehnäjauhoja
3/4 dl      perunajauhoja
1 tl          leivinjauhetta
3 rkl        kaakaojauhetta (esim. Fazerin Cacao)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdosta pitäisi tulla vaaleaa ja jos nostat vatkainta ja pinnalle jää kuvioita, niin vaahto on juuri sopivaa.

Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe sekä kaakaojauhe. Kaada siivilän läpi vaahdon sekaan. Kääntele varovasti esim. nuolijan avulla jauhot vaahdon sekaan. Kaada sitten seos leivinpaperoidulle pellille ja levitä tasaisesti. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa 7 minuuttia uunin keskitasolla.

Ota uusi leivinpaperi pöydälle ja levitä sille sokeria joka puolelle. Kaada sitten varovasti uunista tullut pohja sen päälle. Parhaiten onnistuu, kun pidät paperista ja pellistä kiinni sivuilta, asetat pellin alareunan sokeroidun paperin alaosaan ja sitten varovasti kippaat muun pohjan. Ainakin näin sen pitäisi suhteellisen hyvin asettua aloilleen ja jos ei ihan mennyt kohdilleen, niin suorista. Anna jäähtyä ennen päällimmäisen paperin poistamista. Voit kastella keittiöpyyhkeen ja asetella sen pohjan päälle (eli päällimmäisen leivinpaperin päälle) vähäksi aikaa, jolloin pohja jäähtyy nopeammin ja paperikin irtoaa huomattavasti helpommin.


Täyte:
1 prk       Valion suklaakermaa
1 prk       Valion maustettua rahkaa (vanilja)
               maitosuklaata (niin paljon kuin itse haluat)
               sokeria (oman maun mukaan)

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sitten rahka sekaan. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sekoita vaahdon sekaan. Mausta sokerilla.

Levitä seos pohjan päälle ja levitä. Rullaa sitten tiiviiksi paperin avulla, leikkaa pienet palat päädyistä pois ja aseta vadille saumapuoli alaspäin. Laita jääkaappiin noin 1-2 tunniksi.


Päälle:
1 prk       suklaakermaa
               sokeria
               maitosuklaata

Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Levitä kääretortun päälle esim. lastan (palettiveitsi) avulla. Levitä päälle rouhittua suklaata. Voit rouhia suklaan esim. raastimen tai kuorimaveitsen avulla. Laita jääkaappiin joksikin aikaa ja tarjoa sitten.











perjantai 20. heinäkuuta 2012

UUSIA OHJEITA TULOSSA...

On tullut hieman taukoa reseptien laatimisen kanssa. Viikonloppuna olisi tarkoitus kehitellä ja kokeilla suklaista kääretorttua. Päässä pyörii miljoona ideaa sen suhteen :)

Uusia suolaisiakin ohjeita on pian luvassa... Ehkäpä luvassa on makkarakastiketta, katkarapupastaa, kasvispastaa tai possua riisillä. Hmm... Katsotaan mitä tekee mieli syödä viikonloppuna :) Näette sitten!

Ruuanlaiton ja leipomisen lisäksi taidan hieman pakastaa noita herkullisia kotimaisia mansikoita talven varalle :)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

HERKULLISEN HYVIÄ...

Jos et ole vielä maistanut uusia Maraboun keksejä, niin suosittelen lämpimästi. Ovat todella hyviä! 

Äkkiä tuo pussi näyttää tuossa itselläkin tyhjenevän :D

Tuossa linkki:

http://www.keksihylly.fi/tuotteet/muut/marabou-cookies-maitosuklaa-184-g?gclid=CLTr09rwnrECFYU2cgodR0YEWQ


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

JAUHELIHALASAGNE

Ohjetta on muokattu Rainbow lasagnelevy-paketin takana olleesta ohjeesta.

Jauhelihakastike:
400 g          jauhelihaa
1-2              sipulia
                   öljyä paistamiseen sekä vuoan voiteluun
1-2              valkosipulinkynttä
2 tlk             tomaattimurskaa (itse olen käyttänyt pieniä tölkkejä ja laittanut yhden yrttisen ja
                    yhden valkosipulisen)
1 dl              vettä
1                  lihaliemikuutio (esim. fond "du chef")
2 rkl             tomaattipyrettä
½ tl              suolaa
                    mustapippuria (oman maun mukaan)
1-2 tl            oreganoa

Laita öljyä pannulle ja ruskista jauheliha sekä hienonnetut sipulit. Lisää tomaattimurskat, vesi, liemikuutio, mausteet ja valkosipuli. Anna hautua kannen alla noin 10-15 minuuttia.

Juustokastike:
50 g              voita  
5 rkl              vehnäjauhoja
8 dl               maitoa
½ tl               suolaa
ripaus           muskottipähkinää
ripaus           viherpippuria
1 ps              juustoraastetta

Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin sekaisin. Lisää maito joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna vähän saeta (eli paksuuntua) ja mausta. Lisää juustoraaste ja sekoita se hyvin kastikkeen joukkoon.

Päälle:
                     juustoraastetta

Voitele uunivuoka ja kaada pohjalle juustokastiketta niin, että pohja peittyy. Laita sen päälle sitten lasagnelevyjä. Lisää jauhelihakastiketta levyjen päälle ja sen päälle juustokastiketta. Tee näin muutama kerros. Laita sitten viimeisten lasagnelevyjen päälle pelkkää juustokastiketta. Laita pinnalle vielä vähän juustoraastetta.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia uunin keskitasolla. Vuoka kannattaa peittää foliolla ja kypsennyksen lopulla ottaa se pois, jotta pinta saa väriä. Jos vuoka on kauhean täynnä, kannattaa uuniritilän alle laittaa pelti ettei uuni likaannu.

Anna valmiin lasagnen vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen syömistä.



lauantai 14. heinäkuuta 2012

LÄMPIMÄT KATKARAPULEIVÄT

Tällä reseptillä itse sain tehtyä kuusi isoa leipää. Voit tuplata ohjeen tai käyttää myös pienempää paahtoleipää.

6 isoa         paahtoleipää (esim. Fazerin vehnäpaahtis)
1 ps            katkarapuja (itsellä pussissa oli noin 350 g)
1 prk           Valion crème fraichea
                   tilliä
                   (purjoa)
ripaus         valkopippuria
                   kermajuustoa (ei kevytversioita, muuttuvat uunissa kumimaisiksi)


Sulata hyvin katkaravut huoneenlämmössä. Valuta ne ja laita kulhoon. Silppua tilliä sekaan ja laita purjoakin vähän, jos haluat. Kaada sekaan creme fraiche ja sekoita hyvin kaikki sekaisin. Mausta valkopippurilla.

Levitä leipäviipaleet leivinpaperoidulle pellille. Laita päälle katkarapuseosta ja levitä hyvin leivälle. Laita päälle juustoa niin, että leipä peittyy suhteellisen hyvin. Näin ei reunat kärähdä.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia keskitasolla.


LIHAKASTIKE

1 pkt          lihasuikaleita
1                sipuli
                  voita paistamiseen
2                suolakurkkua
1                liha fond "du chef"
1 rkl           tomaattipyrettä
                  vettä
2 rkl           vehnäjauhoja (kylmään veteen sekoitettuna)
n. 1 dl        kermaa
                  suolaa
                  mustapippuria


Pilko sipuli ja suolakurkut. Kuumenna pannu ja lisää sinne voita. Ripottele sekaan puolet lihoista ja ruskista ne. Kaada sitten johonkin astiaan odottamaan. Laita lisää voita pannulle ja kypsennä loput lihat. Kaada ne sitten muiden lihojen joukkoon odottamaan. Kuullota sitten sipuleita pienessä määrässä voita ja kun ne ovat hieman pehmenneet, lisää lihat liemineen joukkoon. Kaada sekaan kylmää vettä sen verran, että lihat peittyvät hyvin. 

Lisää lihojen joukkoon pyre sekä lihafondi ja anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla noin tunnin verran. Voit välillä sekoittaa varovasti.

Lisää suolakurkut joukkoon. Laita pieneen kippoon jauhoja ja kaada päälle kylmää vettä ja sekoita melko löysäksi "tahnaksi". Kaada suuruste siivilän läpi kastikkeen sekaan ja sekoita kunnolla. Kaada joukkoon kermaa ja sekoita hyvin. Lisää mausteita oman maun mukaan. Kannattaa maistella kastiketta välillä.

Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.






perjantai 13. heinäkuuta 2012

MOIKKA!

Viikonloppuna on tulossa lisää reseptejä... Tarkoitus olisi tehdä lasagnea, lihakastiketta sekä lämpimiä katkarapuleipiä :)

Hauskaa ja herkullista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

TOMAATTINEN KANA-KASVISPATA

Mielikuvituksen ja testauksen tuloksena syntyi tänään tomaattista kana-kasvispataa. Tässä ohje...

1 pkt          kanan rintafileitä (itsellä paketissa oli kolme filettä)
n. 1 pkt      pekonia (voi laittaa vähemmänkin, jos haluaa)
1 pieni       kesäkurpitsa
3 pientä     porkkanaa
1                punasipuli
1                tavallinen sipuli
7-8             valmiiksi keitettyä uutta perunaa
n. 3 rkl       valmista pastakastiketta (itse käytin Raguletto mozzarella-basilikaa)
n. 2-3 tl      punaista pestoa (itse käytin Barillan aurinkokuivattua tomaattia)
ripaus        suolaa
ripaus        mustapippuria
öljyä           paistamiseen


Kuori porkkanat ja pilko ne noin sentin mittaisiksi paloiksi. Pilko sipulit myös aika isoiksi paloiksi. Leikkaa kesäkurpitsa muutamaan osaan ja poista päätypalat. Pilko nämä osat sitten pystysuunnassa neljään osaan (puoliksi ja puolitetut palat vielä puoliksi), jolloin paloista tulee veneen mallisia (niinkuin veneperunat). Näin niistä saa helposti poistettua keskiosan. Keskiosa kannattaa poistaa, sillä silloin kesäkurpitsa pysyy kasassa eikä hajoa ruoan sekaan. Pilko sitten isohkoiksi paloiksi.

Leikkaa rintafileet melko isoiksi paloiksi. Pilko myös perunat 4 osaan. Käytin edelliseltä päivältä ylijääneitä perunoita. Ei lämpimiä perunoita kannata käyttää vaan kylmiä kypsiä perunoita. Pysyvät paremmin koossa, kun eivät ole juuri keitettyjä.

Kuumenna pannu ja pilko saksilla sekaan pekonit. Palojen ei tarvitse olla kauhean pieniä. Ruskista niitä ja lisää sitten sekaan sipulit, porkkanat sekä kesäkurpitsat. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen siihen asti, kun kasvikset ovat pehmenneet.

Sillä aikaa, kun vihannekset kypsyvät voit paistaa toisella pannulla tilkassa öljyä kanapalat. Lisää ne sitten vihannesten sekaan toiselle pannulle.

Lisää joukkoon myös perunat. Mausta pastakastikkeella ja pestolla. Sekoita hyvin kaikki sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua vielä vähän aikaa ilman kantta, jotta myös perunatkin ehtivät lämmetä.


tiistai 10. heinäkuuta 2012

SIENIKASTIKE

1 pkt          siitakesieniä
1 pkt          herkkusieniä (tai 5-6 irtosientä)
1                sipuli
                  voita paistamiseen
2-3 rkl        jauhoja
n. 4 dl        vettä
n. 1 dl        kermaa
                  suolaa oman maun mukaan
                  mustapippuria oman maun mukaan
                  (ruohosipulia)

Pilko sienet paloiksi tai viipaleiksi sekä sipuli. Lisää pannulle voita ja kuullota sipuleita. Lisää joukkoon sienet ja paista kunnes ovat kypsyneet.

Lisää joukkoon jauhot ripottelemalla ja sekoita ne hyvin sienten kanssa sekaisin. Kaada joukkoon vettä ja kermaa ja sekoita kunnes kastike hieman paksuuntuu. Mausta oman maun mukaan mausteilla ja maistele välillä onko mausteita tarpeeksi. Lisää halutessasi joukkoon ruohosipulia.

Tarjoa vaikka jauhelihapihvien kanssa. Sopii hyvin myös pastakastikkeeksi.


JAUHELIHATAIKINA

Olen tällä samalla jauhelihataikinaohjeella tehnyt pihvejä, lihapullia, mureketta ja kepakoita. Monikäyttöinen siis... Ohjetta saa muunneltua lisäämällä taikinaan tai täytteeksi eri aineksia.

Jauhelihataikina:
400 g          jauhelihaa
1 ps            ranskalaista sipulikeittoa (itse käytän Blå Bandia)
1 dl             korppujauhoja
1 prk           kermaviiliä
2                 kananmunaa
ripaus         suolaa
n. 1 tl          paprikajauhetta
½ tl             mustapippuria
ripaus         valkosipulijauhetta (tai pari valkosipulinkynttä)

Kaada kulhoon sipulikeittopussi ja korppujauhot. Lisää joukkoon kermaviili sekä mausteet ja sekoita hyvin puu-/muovihaarukalla. Anna turvota noin10 minuuttia ja sekoita sen jälkeen.

Lisää joukkoon jauheliha sekä kananmunat. Sekoita hyvin kaikki sekaisin. Parhaiten tämä onnistuu käsin, koska silloin tunnet, kun kaikki on sekaisin ja taikina on sopivaa eli kun se tarttuu hieman käsiin kiinni.

Muotoile taikinasta pihvejä, lihapullia, kepakoita tai lihamurekkeen pohja leivinpaperoidulle uunipellille. Paista pihvejä, lihapullia tai kepakoita 200-asteessa (tai 225-asteessa, riippuen uunin tehosta) noin 15 minuuttia uunin keskitasolla. Jos teet lihamurekkeen, niin paista sitä 200-asteessa noin 30-40 minuuttia.

VINKKEJÄ!

Voit maustaa muillakin mausteilla taikinaa. Jos tykkäät tulisemmasta, lisää taikinaan vaikka tabascoa tai tulisia mausteita. Voit myös kokeilla mausteiksi esim. basilikaa tai oreganoa tai vaikkapa laittaa taikinaan vähän maustettua tuorejuustoa. Myös oliiveja voit kokeilla taikinaan tai aurinkokuivattuja tomaatteja.

Jauhelihankin voit vaihtaa halutessasi kalkkunan- tai broilerinjauhelihaan. Olen kyllä huomannut, että kyseiset jauhelihat kyllä saattavat kuivua uunissa, mutta kannattaa kokeilla paistaa niitä hieman vähemmän aikaa tai laskea hieman lämpötilaa. 

Jauhelihapihveihin saat vaihtelua, jos lisäät välillä taikinan joukkoon esim. paistettua pekonia silputtuna tai juustoraastetta, jonka voit itse valita.

Lihapullista saat täytettyjä lihapullia, kun lisäät sisälle esim. Koskenlaskijaa tai vaikkapa Mustapekkaa (tai jotakin saman sarjan muita juustoja). Pilko paloiksi ja lisää aina yksi pala lihapullan sisälle. Parhaiten saat palat sisälle, kun ensin pyörität käsillä lihapullan, painat keskelle kolon, laitat juuston sinne, painelet taikinan takaisin päälle ja pyörität tiiviiksi palloksi. Täytettä voi uunissa hieman vuotaa ulos, mutta se auttaa jos taikina on hyvin tehty ja lihapullat ovat tiiviitä.

Lihamurekkeen saat, kun ladot taikinan ensin pöydän päällä olevalle leivinpaperille neliön malliseksi pohjaksi. Voit laittaa täytteeksi esim. keitettyä kananmunaa, paistettua pekonia tai juustoraastetta. Kannattaa laittaa täytteet aika lähelle reunaa, niin pysyvät rullatessa taikinan sisällä. Rullaaminen tapahtuu lähes samalla tavalla kuin käärisit kääretorttua eli paperin avulla rullaat toisesta päädystä ensin täytteiden päälle taikinaa ja sitten rullaat vain tiiviiksi paketiksi. Laita sitten rulla leivinpaperoidulle pellille ja uuniin. 


          
                (Kuvassa juustoiset jauhelihapihvit)