Jos RAKASTAT suklaata (kuten minä), niin tämä ohje on juuri täydellinen sinulle :) Voit käyttää mitä tahansa suklaata ja käyttää lisäksi myös vaikka jotakin hilloa/marmeladia pohjaan täytteen lisäksi.
Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta (esim. Fazerin Cacao)
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdosta pitäisi tulla vaaleaa ja jos nostat vatkainta ja pinnalle jää kuvioita, niin vaahto on juuri sopivaa.
Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe sekä kaakaojauhe. Kaada siivilän läpi vaahdon sekaan. Kääntele varovasti esim. nuolijan avulla jauhot vaahdon sekaan. Kaada sitten seos leivinpaperoidulle pellille ja levitä tasaisesti. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa 7 minuuttia uunin keskitasolla.
Ota uusi leivinpaperi pöydälle ja levitä sille sokeria joka puolelle. Kaada sitten varovasti uunista tullut pohja sen päälle. Parhaiten onnistuu, kun pidät paperista ja pellistä kiinni sivuilta, asetat pellin alareunan sokeroidun paperin alaosaan ja sitten varovasti kippaat muun pohjan. Ainakin näin sen pitäisi suhteellisen hyvin asettua aloilleen ja jos ei ihan mennyt kohdilleen, niin suorista. Anna jäähtyä ennen päällimmäisen paperin poistamista. Voit kastella keittiöpyyhkeen ja asetella sen pohjan päälle (eli päällimmäisen leivinpaperin päälle) vähäksi aikaa, jolloin pohja jäähtyy nopeammin ja paperikin irtoaa huomattavasti helpommin.
Täyte:
1 prk Valion suklaakermaa
1 prk Valion maustettua rahkaa (vanilja)
maitosuklaata (niin paljon kuin itse haluat)
sokeria (oman maun mukaan)
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sitten rahka sekaan. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sekoita vaahdon sekaan. Mausta sokerilla.
Levitä seos pohjan päälle ja levitä. Rullaa sitten tiiviiksi paperin avulla, leikkaa pienet palat päädyistä pois ja aseta vadille saumapuoli alaspäin. Laita jääkaappiin noin 1-2 tunniksi.
Päälle:
1 prk suklaakermaa
sokeria
maitosuklaata
Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Levitä kääretortun päälle esim. lastan (palettiveitsi) avulla. Levitä päälle rouhittua suklaata. Voit rouhia suklaan esim. raastimen tai kuorimaveitsen avulla. Laita jääkaappiin joksikin aikaa ja tarjoa sitten.
Aivan ihana ohje, tein ja kokonaan meni parempiin suihin alle päivässä :D
VastaaPoistaKiva, jos sinullekin maistui! Ei tuo itsellänikään kauaa kestänyt :D Kummasti se vain pääsee hupenemaan...
Poista